Kiinan muuttuvat maisemat

Kiinan muuttuvat maisemat

Kiinan muuttuvat maisemat

Kiinalainen tussimaalaus tänään

Yhdentoista kansainvälisesti tunnetun taiteilijan yhteisenä nimittäjänä on tussimaalaus, Kiinan vanhin ja perinteisin kuvallinen ilmaisu. Kiinnostus tätä tekniikkaa kohtaan on tänään suurempi kuin koskaan. Monet taitelijat käyttävät nykyaikaisia tekotapoja ja medioita, mutta lähtökohdat ovat perinteisen tussimaalauksen viitekehyksessä. Myös kalligrafia on edustettuna näyttelyssä, joka seuraa muutostilassa olevaa maisemaa nopeasti kehittyvässä maassa. Esillä olevien taiteilijoiden töissä vanhat elinvoimaiset kertomukset ja symbolit saavat uuden tulkintansa, ne muuttavat muotoaan ja niitä käytetään luovasti uusissa yhteyksissä.

Näyttelyn taiteilijat ovat Ah Xian, Li Huayi, Li Jin, Qui Zhijie, Samson Young, Wang Dongling, Wucius Wong, Xu Bing, Yang Jiechang, Yang Yongliang, Yuan Jai. He asuvat ja työskentelevät eri puolilla maailmaa: Kiinassa, Hongkongissa, Taiwanissa, Australiassa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Näyttelyn on koonnut Skärhamnissa Ruotsissa sijaitseva Nordiska Akvarellimuseet.

 

Yhteistyössä:

Amos

 

pe 27.2. - ma 11.5.

Aukioloajat:
ma, to, pe 10-18
ke 10-20
la-su 11-17
ti suljettu

Amos Andersonin taidemuseo

Yrjönkatu 27

Saavutettavuus:

Tapahtumapaikalla on pääosin esteetön kulku. Riippuen pyörätuolin leveydestä kaikkiin näyttelytiloihin ei kuitenkaan välttämättä ole esteetöntä pääsyä.

Ei erillistä invalidipysäköintiä.

Inva-WC.

Vastaanottajan/vahtimestarin puhelinnumero: (09) 6844 460.

×

Liput:
10 / 8 / 2 €
alle 18-vuotiaat ilmaiseksi

Liput Amos Andersonin museon kassalta.

×
  • 14
  • 15
  • 16
  • 17
  • 18
  • 19
  • 20
  • 21
  • 22
  • 23
  • 24
  • 25
  • 26
  • 27
  • 28
  • 29
  • 30